Näyttelijä Jarkko Niemen koti Helsingin kantakaupungissa on hurmaava yhdistelmä värejä, taidetta ja ajattomia designklassikoita. Sisustuksessa heijastuu eri aikakaudet ja tyylisuunnat, jotka yhdessä luovat harmonisen ja kodikkaan kokonaisuuden.

Vanhaan leipomoon 1990-luvulla remontoitu 48-neliöinen asunto tuntuu avaralta korkeiden huoneiden ja suurten ikkunoiden ansiosta. Avokeittiön ja olohuoneen yhdistelmä lisää tilan tuntua entisestään. Hyväkuntoisiin huoneisiin Jarkko teki isänsä kanssa vain pintaremonttia – seinät maalattiin ja lattia vaihdettiin lämpimään tammipuiseen.
Koti on suunniteltu ennen kaikkea mukavuuden ja hyvän fiiliksen ympärille – sen on tarkoitus olla paikka, jossa voi sekä rentoutua yksin että viihtyä ystävien seurassa. Sisustuksessa Jarkko on rohkeasti leikitellyt väreillä. Alun perin vaaleista sävyistä koostuva sisustus on muuttunut vuosien varrella, kun hän löysi varastosta vanhat matonkuteet ja mattoverkon. Näistä syntyi itse tehty värikäs seinätekstiili, jonka ympärille Jarkko alkoi rohkeasti tuomaan lisää värejä.

Olohuoneen sydämenä toimii Olof Ottelinin suunnittelema Jumbo-nojatuoli, johon Jarkko kertoo ihastuneensa heti ensisilmäyksellä:
”Kun menin Fasetille etsimään sopivaa sohvaa, ihastuin heti Jumbo-nojatuoliin. Keskustelun myötä syntyi idea suunnitella yhdessä näiden materiaalien yhdistelmä ja ryhtyä samalla testikäyttäjäksi. Oli todella siistiä päästä tutustumaan kaikkiin mahdollisiin materiaalivaihtoehtoihin ja nähdä Jumbon tuotantoprosessin kaikki vaiheet alusta loppuun.”


Jarkko valitsi Jumboon öljytyn tammirungon ja Nevotexin Barnum-kankaan upeassa petroolin sävyssä.

”Minulle tärkeimpiä arvoja kodin sisustuksessa ovat laatu ja ajattomuus. Kalusteiden ei tarvitse olla uusia, mutta ajattomat klassikot ovat aina viehättäneet minua — niitä onkin ehtinyt kertyä jo muutamia. Koti rakentuu sisustuksineen vähitellen ja kerrostuen. Joskus se saattaa ottaa ihan uuden suunnan, mutta silloin yleensä huomaan klassikoiden edelleen sopivan joukkoon ja mukautuvan muutokseen. Siitä pidän erityisesti”, Jarkko toteaa.

Jumbon rinnalle olohuoneeseen valikoitui Fasetista Flexluxin Lucera-sohva ja erillinen rahi. Nämä ajattomat ja kestävät valinnat luovat olohuoneesta paikan, jossa voi rentoutua pitkän päivän päätteeksi, uppoutua elokuvien maailmaan tai istua iltaa ystävien kanssa.

Mittatilausvalaisimet ja ruokapöytä yksityiskotiin

2025
Mittatilausvalaisimet









Fasetti suunnitteli, valmisti ja asensi asiakkaan kotiin mittatilaus tv-tason tammiviilusta. Tasossa on liukuovet ja mittatilausvetimet. Koivuhyllyt on valmistettu Fasetissa ja maalattu seinän sävyyn.







2022–2024
Valaisimien kunnostus

2021
Pää- ja arkkitehtisuunnittelu: Vilhelm Helander, Juha Leiviskä, arkkitehdit SAFA. Rakennuttaja: Helsingin seurakuntayhtymä
Rakennuttajakonsultti: Ahma Insinöörit Oy, Pääurakoitsija: IKJ Rakennus Oy

2022–2024
Kalusteiden entisöintityö
Pintakäsittely
Verhoilutyö

2019–2020
Valaisinkunnostus
Valaisinvalmistus

2021
Valaisinkunnostus
Sähköistyksen uusiminen

2016–2018
Valaisinten entisöinti
Valaisinosien valmistus
Sähkötekninen modernisointi

2015–2017
Valaisinentisöinti
Sähkötekninen modernisointityö

2021-2023
Valaisinkunnostus
Huonekalukunnostus ja -verhoilu
Irto- ja kiintokalusteiden entisöintityötä