Fasetin uniikki messinkivalaisinsarja kruunaa uuden Brasserie Lionne -ravintolan

Saimme kunnian suunnitella ja valmistaa yhteistyössä muotoilija Pasi Kärkkäinen-Tunkelon kanssa yli 50 kappaleen uniikkivalaisinsarjan ravintola Brasserie Lionneen sisustusarkkitehtitoimisto Fyran pyynnöstä.

Brasserie Lionne on Helsingin Pohjois-Esplanadilla sijaitseva uusi ranskalaistyylinen nykyravintola, jonka ovat perustaneet Maria von Graevenitz-Välimäki, Hans Välimäki, Arto Rastas ja Miika Lönni. Brasserie Lionne tuo Helsingin ravintolakartalle uutta ranskalaista eleganssia modernilla otteella.

”Valaistus on meille aina ollut todella tärkeä elementti. Valaisimien pitää tuoda tunnelmaa, ei niinkään valoa. Meillä oli selkeä ajatus siitä, minkälaista fiilistä halusimme tilaan, ja Fasetin tiimi ymmärsi sen heti. Olen käyttänyt Fasetin kalusteita ennen, mutta en tiennyt, että Fasetin kautta saa myös custom-valaisimia”, Maria von Graevenitz-Välimäki kertoo.

Myös ravintolan sisustussuunnittelusta vastanneessa sisustusarkkitehtitoimisto Fyrassa arvostettiin Fasetin valmistusprosessin kotimaisuutta ja joustavuutta: ”Tiesimme ennestään, että Fasetti oli toteuttanut custom-valaisimia erilaisiin projekteihin, ja ajattelimme, että Fasetilla voisi olla ymmärrystä myös tähän projektiin. Sen sijaan emme tienneet, että Fasetin valmistusprosessi on niin joustava ja että kaikki osat valmistetaan käsityönä Suomessa, Hollolassa. Tämä oli meille erittäin positiivinen yllätys”, Laura Järvinen Fyralta toteaa.

”Tilaajan toiveena oli saada tilaan kattokruunuja, joissa yhdistyisivät klassiset elementit ja meidän oma taiteellinen ilmaisumme. Vaikka valaisimia on useita erilaisia, niitä yhdistävät kasvimaailmasta inspiroituneet muodot, vapaamuotoiset taivutukset ja yksityiskohtien toisto. Näin syntyi yhtenäinen kokonaisuus, jossa säilyy mielenkiinto läpi tilan variaatioiden muodossa”, kertoo suunnittelija Kärkkäinen-Tunkelo.

Valaisimet suunniteltiin huolellisesti vastaamaan tilojen eri mittasuhteita ja käyttötarkoituksia. Kärkkäinen-Tunkelon mukaan korkeisiin tiloihin suunniteltiin ryhdikkäämpiä, vertikaalisia kattokruunuja, kun taas matalammissa tiloissa päädyttiin kevyempään ja leijuvampaan ilmaisuun. Myös pöydän päälle sijoitetuissa valaisimissa otettiin huomioon ympärillä olevat elementit ja alle sijoitettavan pöydän kokonaisuus.

Suunnittelun joustavuus mahdollisti myös yksityiskohtien hienosäädön projektin edetessä: ”Pystyimme reagoimaan notkeasti muutoksiin muuttuvien tarpeiden myötä. Muotoa ja mittasuhteita voitiin mukauttaa vielä prosessin edetessä, kun tilan tarpeet tarkentuivat”, Kärkkäinen-Tunkelo kuvaa.

Valaisimet valmistettiin käsityönä Hollolan verstaillamme. Suomessa suupuhalletut lasikuvut korostavat pehmeää valotunnelmaa messingistä käsin työstetyissä ja taivutetuissa kattokruunuissa, ja rottinkiyksityiskohdat viimeistelevät kokonaisuuden. Pöytävalaisinsarjassa ilmettä täydentävät niin ikään Suomessa valmistetut tiffanylasiset varjostimet.

Lopputulos oli onnistunut kaikkien osapuolien mielestä: ”Lopputulos ylitti sekä meidän että asiakkaamme odotukset. Valaisimista tuli juuri niin laadukkaita ja yksilöllisiä kuin toivoimmekin. Valaisimia on kiitelty erityisesti siitä, miten ne täydentävät tilojen tunnelmaa. Custom-valaisimien ainutlaatuisuus on huomattu ja arvostettu” kertoo Laura Järvinen.

”Valaisimet ovat herättäneet paljon ihastusta ja kiinnostusta. Moni asiakas on kysellyt, mistä ne ovat. Valaisimista näkee, että ne on tehty juuri meitä varten ja pieteetillä”, Maria von Graevenitz-Välimäki jatkaa.

Brasserie Lionnen valaisinkokonaisuus kuvastaa meille Fasetilla ominaista tapaa yhdistää hienostunut muotoilu, viimeistelty käsityötaito ja tilalähtöinen suunnittelu. Valaisimissa yksityiskohdat nivoutuvat osaksi kokonaisuutta, joka viimeistelee tilan kauniilla valolla ja lämpimällä tunnelmalla.

Journal

Värien leikkiä ja ajatonta designia – kurkistus Jarkko Niemen kotiin
Valon ja materiaalien tasapaino
Pasi Kärkkäinen-Tunkelon suunnittelema Gravitas-valaisinsarja on kunnianosoitus suomalaiselle käsityölle ja valaisinperinteelle.
Mittatilauskalusteet ravintolaan
Yhteistyössä sisustussuunnittelija Anni Taimiston kanssa kalustus ravintola Lulu’siin.
Korkein hallinto-oikeus
Osana korkeimman hallinto-oikeuden tilojen perusparannusta suoritettiin mittava arvokalusteiden entisöintityö, jonka Fasetti toteutti.
Hirsitorpan lumoa – Mittatilauskalusteet Miitta Sorvalin kesäpaikalle
Finlandia-talo
Fasetti oli entisöintikumppanina Lahden kaupungintalon perusparannuksessa
Fasetti vastasi kalusteiden ja suojeltujen arvovalaisimien entisöinnistä Lahden kaupungintalon perusparannuksessa.
Fasetin verstaat
Fasetin omat verstaat palvelevat entisöinti- ja mittatilausprojekteissa sekä yksityisasiakkaita että ammattilaisia.
Antia-lampettivalaisin tuo kaunista valoa sinne, missä valoa tarvitaan
NEMO Arkkitehtien suunnittelema Antia-lampetti tuo tilaan lempeää valoa ja ajatonta tunnelmaa.
Ahti Taskinen
Ahti Taskisen mullistava Easy
Fasetti Designin ja Ahti Taskisen yhteistyön tuloksena Easy on nyt uudelleen tuotannossa.
Fasetin uusi valotuote: Reeta Laineen Harmaja-kynttilälyhty
Reeta Laineen Harmaja-kynttilälyhty nostaa tuikun jalustalle ja viestii aaltoilevalla muodollaan liekin ja valon liikettä.
Helsingin kaupunginteatteri
Helsingin kaupunginteatteri
Fasetti toteutti 2015–2017 mittavan Helsingin kaupunginteatterin valaisinten kunnostuksen.
Rauni Peippo – Apila-jakkaran muotoilija
Apila-jakkara on kulkenut Keravan puusepänverstaalta unohduksesta maineeseen, ja nyt uudistuotantoon Fasetilla.
Suomalaisen muotoilun helmiä 1940–60-luvuilta
Olof Ottelinin elämäntyöstä ja tuotannosta kertova kirja on nyt julkaistu.
Olof Ottelinin lepotuoliklassikko Jumbo uudistuotantoon
Olof Ottelinin vuonna 1958 suunniteltu Jumbo-lepotuoli palaa uudistuotantoon Fasetin verstailla.

Kohteet

Mittatilausvalaisimet ja ruokapöytä

Mittatilausvalaisimet ja ruokapöytä yksityiskotiin

Ravintola Brasserie Lionne
Helsinki

2025

Mittatilausvalaisimet

Mittatilauskaapisto pähkinäviilua

Savutammiviilutetut kaapit

Mittatilausvaatekaappi makuuhuoneeseen

Mittatilauskaapistot kodinhoitohuoneeseen

Allastaso ja peilikaappi mittatilauksena

Saunan mittatilauslauteet

Eteisen seinäpaneelikaappi

Eteisen mittatilauskaappi

TV-taso ja hyllykkö

Fasetti suunnitteli, valmisti ja asensi asiakkaan kotiin mittatilaus tv-tason tammiviilusta. Tasossa on liukuovet ja mittatilausvetimet. Koivuhyllyt on valmistettu Fasetissa ja maalattu seinän sävyyn.

Sininen keittiö

Musta keittiö

Makuuhuoneen kaapisto

Siesta lepotuoli punaisella nahkalla

Siesta lepotuoli ja Pedro sohva

Tummansininen Siesta lepotuoli

Finlandia-talo
Helsinki

2022–2024

Valaisimien kunnostus

Johanneksen kirkko
Helsinki

2021

Pää- ja arkkitehtisuunnittelu: Vilhelm Helander, Juha Leiviskä, arkkitehdit SAFA. Rakennuttaja: Helsingin seurakuntayhtymä
Rakennuttajakonsultti: Ahma Insinöörit Oy, Pääurakoitsija: IKJ Rakennus Oy

Korkein hallinto-oikeus
Helsinki

2022–2024

Kalusteiden entisöintityö
Pintakäsittely
Verhoilutyö

Helsingin kauppakorkeakoulun päärakennus
Helsingin kauppakorkeakoulu
Helsinki

2019–2020

Valaisinkunnostus
Valaisinvalmistus

Olaus Petrin kirkko
Helsinki

2021

Valaisinkunnostus
Sähköistyksen uusiminen

Biorex Lasipalatsi
Helsinki

2016–2018

Valaisinten entisöinti
Valaisinosien valmistus
Sähkötekninen modernisointi

Helsingin kaupunginteatteri
Helsinki

2015–2017

Valaisinentisöinti
Sähkötekninen modernisointityö

Lahden kaupungintalo
Lahti

2021-2023

Valaisinkunnostus
Huonekalukunnostus ja -verhoilu
Irto- ja kiintokalusteiden entisöintityötä

Suomalainen perheyritys
Valmistamme ja työllistämme Suomessa
Korkeat laatukriteerit
Ostoskori
Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan