

Kaupunginteatterin entisöintiurakasta teki haastavan kaupunginteatterin koko, noin 27 000 neliötä, ja rakennuksen korkeus. Valaisimien kokonaismäärä oli Fasetin siihenastisen historian urakoista suurin – lähes kaksi tuhatta. Monet tilan valaisimista on uniikkeja ja Museovirasto on määrännyt ne suojeltaviksi.
Fasetin valaisinpajan tavoitteena on arkkitehtonisesti merkittävissä kohteissa ennallistaa valaisimet niin, että niiden käyttäytyminen valonlähteenä ja sopiminen kokonaisarkkitehtuuriin ei muutu, vaan työ toteutetaan valaisinta ja sen syntyaikaa kunnioittaen.

”Kyseessä on ehdottomasti yrityksemme historian vaativin työmaa. Helsingin Kaupunginteatterissa on useita kymmeniä erilaisia, aikanaan tilauksena teetettyjä valaisimia, joiden kunnostuksesta ei kenelläkään ole aiempaa kokemusta. Meillä on yrityksessämme yli 25 vuoden kokemus vanhojen valaisimien entisöinnistä, joten hyödynnämme vankkaa osaamistamme”, Janne Ylönen Fasetista totesi Rakennuslehden haastattelussa 31.7.2015.

Mittatilausvalaisimet ja ruokapöytä yksityiskotiin

2025
Mittatilausvalaisimet









Fasetti suunnitteli, valmisti ja asensi asiakkaan kotiin mittatilaus tv-tason tammiviilusta. Tasossa on liukuovet ja mittatilausvetimet. Koivuhyllyt on valmistettu Fasetissa ja maalattu seinän sävyyn.







2022–2024
Valaisimien kunnostus

2021
Pää- ja arkkitehtisuunnittelu: Vilhelm Helander, Juha Leiviskä, arkkitehdit SAFA. Rakennuttaja: Helsingin seurakuntayhtymä
Rakennuttajakonsultti: Ahma Insinöörit Oy, Pääurakoitsija: IKJ Rakennus Oy

2022–2024
Kalusteiden entisöintityö
Pintakäsittely
Verhoilutyö

2019–2020
Valaisinkunnostus
Valaisinvalmistus

2021
Valaisinkunnostus
Sähköistyksen uusiminen

2016–2018
Valaisinten entisöinti
Valaisinosien valmistus
Sähkötekninen modernisointi

2015–2017
Valaisinentisöinti
Sähkötekninen modernisointityö

2021-2023
Valaisinkunnostus
Huonekalukunnostus ja -verhoilu
Irto- ja kiintokalusteiden entisöintityötä