Rauni Peippo
Fasetti Heritage Collection
Jakkara
Sympaattinen Apila saattaa muistua mieleen 1960-70-luvun mummolaa, keittiötä tai lastenhuonetta muistellessa. Neliapilasta inspiraationsa saaneen Apilan tie on kulkenut Keravan puusepänverstaalta unohduksen kautta maineeseen – ja nyt uudistuotantoon Fasetin verstailla.
Piirustuksen opettajaksi ja myöhemmin Ateneumissa sisustusarkkitehdiksi opiskellut Rauni Peippo (1934–2021) oli nuorena suunnittelijana 1964–66 töissä Stockmannin maineikkaassa piirustuskonttorissa. Piirustuskonttorilla suunnitellut huonekalut valmistettiin Keravan puusepäntehtaalla. Apilan tarkempaa syntytarinaa ei tiedetä, mutta tuoreeltaan se niitti kansainvälistä mainetta Yrjö Kukkapuron kuratoitua Apilan legendaariseksi muodostuneeseen Finsk Miljöö-näyttelyyn Tukholmaan vuonna 1966.
Jakkaraa mainostettiin “jokapaikan lisäistuimena” ja kesähuvilasisustuksen trendeistä kertovassa jutussa Kaunis Koti-lehdessä (Nr 4, 1966) kirjoitetaan siitä näin: “Suomalainen on myös pieniin huvilakalusteiden lisäyksiin kuuluva saunapalli. Nimitys “saunapalli” ei suinkaan rajoita jakkaran käyttöä saunaan tai saunakamariin, vaan sen sijoituspiiriin kuuluu koko huvila ulkotiloineen. Saunapallien uusin tulokas on iloisesti neliapilaa muistutava kokopuujakkara, joka koostuu kahdesta kappalemuodosta, kannen neliöstä ja jalan kolmiosta.”
Myöhempinä vuosikymmeninä Apila-jakkaran suunnittelijuutta on tarjottu virheellisesti sekä Lisa Johansson-Papelle että Olof Ottelinille. Molemmat heistä toimivat Keravan puusepäntehtaan vaikutuspiirissä, ja Ottelin oli sen huonekalutuotannon taiteellinen johtaja Apilan syntyaikoina. Ottelin oli Apilasta innoissaan ja edisti sen tuotantoon pääsyä tehtaalla. Apila edusti hyvin Ottelinin ideaalihuonekalua – “Kun asutaan sellaisissa taloissa kuin nykyään, täytyy edes seinien sisäpuolella olla jotain pehmeää silmälle.” Mallikuvissa Apila yhdistettiin usein Ottelinin 1960-lukuisiin mäntyisiin kansanomaisista pirttikalusteista inspiroituneisiin kalusteisiin, kuten aikanaan suosittuun Kaleva-sarjaan.
Apilan pinta käsiteltiin aikoinaan spriipetsillä, Ruotsista tulleen väripetsitrendin mukaisesti. Apila näyttäytyikin alkuperäisessä muodossaan sekä mäntyisenä, että petsattuna kirkkain sävyin ainakin vihreäksi, keltaiseksi, punaiseksi, ruskeaksi tai mustaksi. Kaunis Koti-lehdessä vuodelta 1966 ihastellaan Suomeen saapunutta uutta trendiä: “Ruotsista ovat tulleet kirkkaat ja iloiset mäntyhuonekalut. Ilosenvärisiä pintojahan on meilläkin jo esiintynyt huonekaluissa, mutta ne ovat suurimmalta osaltaan olleet maalattuja. Nyt ovat Ruotsissa suureen suosioon päässeet väripetsit jo ehtineet tännekin.”
Apila on Rauni Peipon tuotannossa täyspuinen poikkeus. Ennakkoluuloton ja uudesta innostunut suunnittelija hylkäsi täyspuun työskennellessään Nupposen huonekalulliikkeessä muotoilijana 1967-75 ja vakuutti yrityksen johdon trendikkään, värikkään levytavarakalusteen mahdollisuuksista. Rauni Peippo oli suunnittelussaan vaatimaton, mutta kokeellinen. Hän haki arkisia, käytännöllisiä mutta hauskoja muotoja kodin ja perheen ehdoilla. Perheen koti Suomenlinnassa toimi alustana erilaisille muoto- ja materiaalikokeilulle. Arkinen käytännöllisyys ei Peipon muotoilussa tarkoittunut tylsyyttä – hän oli taitava koloristi, jonka huonekalut saivat kirkkaita värejä pintaansa ja nimet ilahduttivat humoristisuudellaan.
Peippo alkoi piirtää Nupposen valikoimaan levytavarasta tehtyjä huonekaluja kirkkaissa väreissä, ja aikalaiskolleegoiden muistikuvan mukaan ne menivät heti kun myymälään tulivat. Suosituin oli levyistä tehty sohva, jossa oli isot pyöristykset – runsaalla kädellä pyöristetyt huonekalumuodot muodostuivatkin eräänlaiseksi tavaramerkiksi Peipon tuotannolle, myös Apilan vetovoimaan lienee yksi syistä juuri lempeän sympaattinen, pyöristettykulmainen muoto. Levytavarasohvat ja sängyt viimeisteltiin aikansa hittikankaalla – intianpuuvillasta toteutetuilla patjoilla. Kangas tilattiin Artekin valikoimista ja selkänoja rakennettiin yhteenommelluista tyynypusseista. Peipon tuotanto ui trendikkäisiin 1970-luvun nuoriin koteihin, joissa kirkas punainen, sininen ja vihreä olivat pyyhkimässä pois edellisten sukupolvien viehtymystä puisiin kalusteisiin ja hillityyn sävymaailmaan.
Nupposen tarinan lähestyessä loppuaan Rauni Peippo siirtyi työskentelemään sisustusarkkitehtuuritoimistoihin Helsingissä aina 1990-luvulle, jonka jälkeen hän keskittyi vapaan taiteen tekemiseen, erityisesti maalaamiseen.
Teksti: Päivi Helander
Kuvat: Christian Jakowleff, Peipon suvun arkistot. Olof Ottelinin leikekirjat, Ottelin suvun arkistot. Pasi Pusan arkistot.
Lähteet: Kaunis Koti Nr. 4, 1966.
Berger & Helander (toim.) Olof Ottelin. Sisustusarkkitehdin muoto.
Haastattelu Ulla Solansaari-Pohjanpalo.
